Sivut

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ruutuja siskolle

Toissaviikon työmatkani kulki sopivasti siskon läheltä, joten vietin siellä pari yötä. Ehdotin hänelle geelilakkausta, mutta kynnet kuulemma oli niin lyhyet, että ihan oikeet geelikynnet oli tarpeen. Ja siltä se myös näytti livenä. Hänellä on aina ollut tosi lyhyt kynsipeti ja leveät kynnet. Siksipä kynnet onkin yleensä paljon leveämmät, mitä ne on pitkät.


Niin oli nytkin ja tuhersin muoteilla kynsistä lähes tuplapituiset alkuperäisiin nähden. Kuvista sitä ei ehkä uskoisi, mutta näin on. Todettiin myös, että näin lyhyeeseen kynsipetiin pitää melkein olla koko kynnen peittävä koristelu, joten sellainen tehtiin. Okei, voisihan tietysti käyttää camoufage-geeliä kynsipedin jatkamiseen.


Cynfulnailsin instagramkuva toimi innoittajana ja sitä soveltaen saatiin siskolle kesäiset ruutukynnet.


Sain synttärilahjan samalla käynnillä. Teema oli selvästi pinkki, sillä pinkissä paperikassissa oli pinkki pestävä tarrarulla tekstiilien puhdistukseen, pinkki luuri, jonka voi laittaa matkapuhelimeen (melko pähee!!) ja pinkki mitta-astia :)


Siskoni on myös lukenut logiani ja jopa kommentteja. Hän oli säästänyt D-vitamiinipullon kynsilakanohennusainetta varten :D Huomatkaa hämähäkin varjo kuvassa...

10 kommenttia: