Sivut

perjantai 31. toukokuuta 2013

Matkittua geelimaalailua

Näin Facebookissa kivan tutoriaalikuvan, jonka halusin päästä toteuttamaan heti. Omiin kynsiin en sitä vielä ehtinyt tehdä, kun sain asiakkaalta vietsiä, että hän halusi maitokahvin väriset kynnet ja minä sain suunnitella koristelut. Ensin kokeilin tylsää kukkaa, mutta sitten muistin tutoriaalin. Kuva on ilmeisesti poimittu Ivonne Retzin sivuilta, jossa on paljon upeita kynsiä! en kuitenkaan tuota sieltä löytänyt.


Geelimaalit pääsi jälleen käyttöön! Tein ensin itsekseni koekynnen, johon olin tyytyväinen. Pohjalla on Angel Nailsin Touch me gel paint (Piti testikynttä tehdessä kuunnella Samantha Foxin Touch me, kun se alkaa aina soimaan, kun näen tuon purkin nimen). Musta ja valkoinen on myös AN:n Jet black ja Snow white. Tummempaa punaista antaa Mereneidin geelilakka Hollywood Cerise. Lisäsin vielä strassin tuohon keskelle, kun kuvio näytti kaipaavan sitä :)


Itse kynsien teko oli tuskien taival. Peukun geelilakka jäi sisältä märäksi ja jouduin tekemään sen uudestaan. Yhden (!!) sormen kuvion valkoinen geelimaaliosuus kutistui ja toisen käden etusormen päällysgeeli jäi pyyhkäisyn jälkeen mattaiseksi. Keksin lopulta syynkin, uunista oli palanut lamppu. Varalamppu paikoilleen ja kohti uusia kynsiä!


Nyt jälkeenpäin katsottuna mallikuva on taaski ihan erinäköinen kuin valmiit kynnet!

2 kommenttia: