Sivut

torstai 14. maaliskuuta 2013

Torstaituote - Maaliskuun livbox

Tämän kuun Livbox ei tullutkaan minulle suoraan postilaatikkoon. Siellä oli vain lappu, että on saapunut suuri paketti. Kaiken lisäksi laatikossa ei ollut mitään muta, tilaa siis olisi ollut vaikka kahdelle Livboxille :( Hain sen sitten ennen töihin menoa seuraavana aamuna postista ja annoin palautetta, sillä uskon, että postinjakajalla ei ollut boxia edes mukanaan. Olettehan kuulleet postininjoista..?


Mutta asiaan! Tällä kertaa boxi oli täynnä luonnonkosmetiikkatuotteita! Jokainen tuote oli arvoltaan jo melkein Livboxin arvon verran, joten maaliskuun boxi oli kannattava satsaus. Kun avasin boxin, sieltä pölähti mausteinen tuoksu.


Voisin sanoa Livboxin kolahtaneen tällä kertaa erityisesti minulle. Kaikki tuotteet varmasti tulevat käyttöön ja siksipä päätinkin ottaa ne mukaan lomalle ja kokeilla ihan tositoimissa ja postata tästä vasta sitten. Tuosta hötöstä haluan mainita sen verran, että se on ihan kivaa ja kivannäköistä, mutta sähköistä ja tarttuu noihin pakkauksiin hirveesti.


Burt's Bees - Hand salve -käsivoide

Ensimmäinen tuote, jota pääsin testaamaan. Töissä mulla on koko ajan käsirasva pöydällä ja pari kertaa päivässä joudun laittamaan. Tämä korvasi sen hetkeksi. Purkki on pieni ja haju on voimakas, tulee melkein öljyvärit mieleen. Rasvan koostumus muistuttaa hyvin paljon itse sekoitettua käsivoidetta, eli on kova, mutta pehmenee käsissä. Koostumus on todella rasvainen, mutta imeytyy hyvin ja kädet ei jää rasvaisiksi.


Ziaja - Vuohenmaito-päivävoide

Tämän kimppuun olisin halunnut päästä heti, mutta oli meikit naamassa, oikein meikkivoidetta ja puuteria, niin jouduin odottamaan. Talvikuivan sekaihon omaavana olen pakotettu rasvailemaan naamaa, tarpeeseen ttulee siis. Koostumus voiteessa on tosi ohut ja tuoksu kuin Niveassa. Aamulla yksi kerros riitti naamaan, mutta suihkun jälkeen iho kaipasi enemmän. Kuitenkin nyt, kun olen vajaa viikon käyttänyt tätä, on naamasta tullut kivan pehmeä. Jos sama tahti jatkuu, tätä pitää ostaa jatkossakin!! :)


Korres - Japanese Rose -suihkugeeli 

Sopivankokoinen suihkugeeli matkaa ajatellen ja tuoksukin oli miellyttävä ensinuuhkaisulla. Koostumus oli liukasta, sitä oli mukava levitellä. Ei kuivattanut ihoa!! Ainoa, mistä en tykännyt, oli kierrekorkki, se on aina haastava suihkussa.


Lavera - Trend Sensitive Liquid Eyeliner -rajauskynä

Muovipakkaus purkin päällä oli tosi vaikea avata. Sormet tuli kipeiksi useamman minuutin räpeltämisestä. Avustin saksillakin, mutta eipä auennut millään ainakaan tuota repäisynauhaa pitkin. Harvoin käytän eyelineriä, mutta juuri nestemäisiä minulla on ollut, joten vertailupohjaa onneksi löytyy. Kärjen malli on juuri sellainen, mihin olen tottunut, kapea ja lyhyehkö (n. 8mm). Neste on hyvin juoksevaa ja sainkin erittäin kapeat rajaukset tällä aikaiseksi. Olin tyytyväinen! Toisella kerralla laitoin rajaukset puuteroiduille luomille ja sen jälkeen luomiväriä, kaikki rajaukset rapisi pois!? jännää. Tää pitää laittaa siis vikana. Tuoksu on mielenkiintoinen, mutta harvemmin sitä silmiä haistelee... Lappusen mukaan sopii myös piilarien kanssa.


Ma Provence - palashampoo 

Todella suloisen muotoinen pieni shampoopalanen! Olen aikaisemminkin käyttänyt palashampoota (lush), mutta en ole tykännyt sen vaahtoamattomuudesta. Tässä luvataan vaahtoa ja se, että hoitoainetta ei tarvita. Joudun vaalennettujen talvihiusten takia käyttämään yleensä hoitoainetta ja niin kävi kyllä tämänkin kanssa. Hiukset olivat kunnolla takussa, eivätkä ollenkaan liukkaat tämän pesun jälkeen. Shampoo kuitenkin vahtosi, kuten oli luvattu.

5 kommenttia:

  1. Mulla jätti postinjakaja kans yx päivä lapun ,olin siis kotosalla eikä se yrittäny sitä edes toimittaa.Kysyin postissa nii sano et joskus ku enempi lähetyksiä ne jakajat karsii isompia maksikirjeitä ja lähetyksiä pois ja jättää sit vaan lapun mut en sit tiiä =)

    VastaaPoista
  2. eekku: Tota mäkin mietin, kun niitä livboxeja oli siellä postissa iso rivi. Ei ole jakaja jaksanut ottaa mukaan, kun ois tullu niin paljon kamaa.
    Sasu: Niin on!! :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Päivävoide 11,95 (50 ml), käsivoide 11,90 (85 g), palashampoo 12,50 (85 g), Suihkugeeli 11,90 (250 ml) ja rajauskynä 18,10 (4 ml). Eli jotkut oli näytekokoisia noista.

      Poista