Sivut

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Home sweet home

Mikä kliseinen otsikko! No joo, eilen illalla tapahtui kotiutuminen lomalta. Loma meni ihan kivasti, paljon tuli hiihdettyä, lautailtua ja lasketeltua. Mukaan mahtui myös yksi päivä kylpylässä, koira-ajelu ja Apulannan keikka :)


Huomenna on heti taas lähtö seitsemältä kolmen päivän mittaiselle työmatkalle takaisin pohjoisen suuntaan, nyt ei kuitenkaan onneksi ihan Lappiin, vaan Kainuuseen.


Muistelen, että sanoin täällä, etten kynsijuttuja lomalla harrastaisi. Salaa kuitenkin otin neljä lakkaa mukaan, jos joku kysyisi kynsien lakkausta. Ja ne neljä lakkaa ei olleetkaan mitä tahansa lakkoja, vaan minikokoisia OPI:n Mariah Carey - Liquid Sand -lakkoja, jotka posti toi juuri ennen lähtöä :D Ostin ne ebaysta ja maksoi n. 15 euroa posteineen (tilasin jo viime kuussa). Kiitos Zigi vinkistä :)


Niinhän siinä kävi, että poikaystäväni sisko kysyi, onko mulla lakkoja mukana ja pääsin käyttämään yhtä. Pinta tosiaan on kuin hiekkapaperia, vaikka levittäessä näyttää kiiltävältä. Hassua :) Kynsillä kaksi kerrosta Stay the nightia.


Ihanan paljon olitte kommentoineet ajastamiini postauksiin, kiiiiitos! <3
Myös tekstiin upotettu mallikynnen etsintä tuotti muutamia vastauksia, joista nopein oli SaraCupCacez!! Onnea! Laitatko sähköpostilla osoitteesi, niin lähetän sinulle jotain pientä kivaa :) Oikea vastaushan oli stilettipostauksen nimetön kynsi.

Myös arvontaan on tullut valtavasti osallistumisia. Jos et ole vielä osallistunut, tee se! :)

6 kommenttia:

  1. Ihana kuva susta! :3 Ja Liquid Sandit on niiin kivoja lakkoja :3 Wheee, laitan mun osoitteen sulle sähköpostilla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ne on! Sain sun osotteen, laitan postia sulle loppuviikosta, kun oon taas kotona.

      Poista
  2. Kiitos muistutuksesta, meinasi tuo arvontapostaus mennä ihan ohi!

    VastaaPoista