Sivut

perjantai 25. tammikuuta 2013

Kukkia lumella ja kukkia revontulilla


Sain yhteydenoton, voisinko tehdä Naio Nailsin videon mukaiset kynnet. Olin nähnyt videon aiemminkin, joten tiesin voivani. Katsoin videon aika suurpiirteisesti ja suunnittelin sen pohjalta omiin työvaiheisiini sopivan toteutuksen. Testikynteen sovelsin hieman, laitoin kukan keskelle strassin.


Testikynsi miellytti asiakasta, joten tein samaan tapaan hänenkin kyntensä. Katsoin videon nyt uudestaan hieman vähemmän pomppien ja huomasin, että terälehtiä olisi pitänyt olla neljä ja niiden myös hieman erimalliset. Mut haittaakse?!


Henkilö, jolle tein yllä olevat kynnet sanoi, että varmaan kaikki haluaa tuollaiset, jos jätän testikynnen pöydälle. Tittididiii, seuraava asiakas heti kiinnostui kynnestä, mutta hän oli jo etukäteen päättänyt värin, eli samanlaisia ei tullut. Kukat kylläkin :)



Eli valmiiksi oli päätettynä Models Ownin Northern lights kynsilakka. sille keksittiin kaveriksi Fräuleinin violetti geelilakka. Geelilakasta tuli pohja ja kärkiin laitettiin liukuvärillä MO:ta. Jotain lisäblingiä kynsiin piti vielä saada ja niinpä hän keksi strassien lisäksi nuo kukkaset. Ne tehtiin, kuten yllä, valkoisella akryylimaalilla.


Sellaista tällä kertaa. On ollut kiva päästä maalailemaan pitkästä aikaa :)

3 kommenttia: