Sivut

torstai 20. joulukuuta 2012

Torstaituote - Meikkipussi

Tänään esittelen meikkipussini ja sen sisällön. Meikkipussi on suloinen ja olen saanut sen siskoltani muistaakseni joululahjaksi.


Se on yleensä niin täynnä, että ei meinaa pysyä kiinni ja on se muutamia kertoja auennutkin ja päästänyt tavaraa karkuun. Suuresta määrästä meikkejä huolimatta mulla on tietyt vakiot, jotka säilyvät vuodesta toiseen. Alla meikkipussissa kaikki tämän hetken vakiot.

 
Pohjameikki on ollut mulla jo useamman vuoden aina samoilla tuotteilla. Hirveästi en pohjameikkiä nykyään tee, mutta kun sen joskus väsään, niin meikkivoiteena käytän Wet 'n' wildin sävytettyä päivävoidetta. Menossa taitaa olla kolmas puteli ja ensimmäisen ostin ehkä viis vuotta sitten. Tummat silmänaluset peitän Garnierin Anti-dark circles roll-onilla, se on ollut erittäin riittoisa. Silmänaluset peitän lähes joka päivä ja tuokin yksilö on ollut käytössä varmaan kolme-neljä vuotta.

Vakiopuuteriksi muodostui Lumenen valopuuteri, jonka valmistus jo hetkeksi lopetettiin. Silloin hamstrasin niitä pari kappaletta, että pärjään. Pärjäsin, sillä tuo on vielä niistä varastoista ja nyt tämä tuote on tullut takaisin uudistuneena! Puuteri on kivan kevyt ja "väritön". Välissä ehdin tutustumaan pariin korvaavaan tuotteeseen, mutta ne jäivät kaapin pohjalle. Poskipunana olen käyttänyt tummaa Rimmelin tuotetta, jota laitan kaventamaan naamaa. Itse poskipäille en yleensä laita mitään. Rimmel on ollut mulla ehkä 5 vuotta ja se on kokenut kovia, kuten siitä näkee. Sille on korvaaja jo olemassa, joten ehkä voin luopua siitä kohta.


Silmämeikissä ainoa varsinainen vakio on tuo Maybellinen Define a Lash -ripsiväri. Sitäkin olen käyttänyt monta vuotta, mutta nyt ei enää saa mistään. Ripsivärissä on pieni kumiharja, eikä se paakkuunnu tai varise. Harmittaa, mutta olen jo keksinyt korvaajan testattavaksi: Oriflamen Wonder lash. Katsotaan, pääseekö se yhtä pitkäaikaiseksi kaveriksi.

Luomiväreissä Kikon ruskea on keväästä asti ollut vakiokamaa, sen rinnalle on tullut Maybellinen valkoinen ja GinaTricotin kimalteleva pinkki, joita vuorottelen tuon kanssa. Ja joo, ei mulla aina oo ruskeeta luomiväriä, mutta usein.


Kulmat nypin melkein 10 vuotta vanhoilla pinseteillä, jonka sain vanhemmilta nimpparilahjaksi, olivat ostaneet Saksasta. Siinä oli hintalappukin vahingossa jäänyt, taisi olla yli 20 euroa, it's my precious! Kulmakynänä on Foreverin Sonya-niminen kynä, joka on mös ollut mulla ehkä 4 vuotta. Sillä saa sopivasti vähän jälkeä kulmiin. Tämän loppumista en todellakaan odota, en tiedä korvaajaa :O


Huuliin en yleensä aamusin muista laittaa mitään, vaikka huulikiiltoja ja -punia mulla on miljoona. Satunnaisesti joku eksyy meikkipussiin asti, yleensä ne majailee laukuissa.


Löytyykö teiltä samoja meikkejä?

2 kommenttia: