Sivut

torstai 20. syyskuuta 2012

Värigeeli -swatch ja kyntöset

Olen suoriutunut urakastani, joka oli swatchata kaikki mun värigeelit kiekoille. Tässä he ovat, aika monta...


Yksittäisinä kiekot ja vähän selitystä:

Ekat mun tilaamat värigeelit oli tämmöisiä läpikuultavia. Olin silloin ihan ebay-urani alussa, enkä osannut vielä oikein luovia monimutkaisissa nimeämisissä. Kovin montaa kertaa näitä ei ole tullut käytettyä: Osa geeleistä oli jopa täysin avaamattomia ennen swatchausta. Tältä istumalta tein päätöksen, että keksin lähitulevaisuudessa jonkin käyttötarkoituksen näille. Geelit ovat hyvin haaleita ja ne eivät oikein sovi esim. ranskikseen.


Toisen setin tilasin heti perään, kun tajusin noiden läpinäkyvyyden. Nämä geelit ovat myös ebaysta ja ovat huomattavasti peittävämpiä. Aluksi käytin aina valkoista ranskikseen, nykyään en "tuhlaile" tätä paksua geeliä, vaan mulla on erikseen siihen valkoinen.


Sitten on vielä kolmas setti ebaysta. Nää on glittereitä ja ollu paljon käytössä. Erityisesti pinkit! Näitä swatchatessa tajusin siellä olevan kaksi samanväristä, joista toisen jätin rauhaan. Näillä geeleillä saa aikaan helposti hyviä liukuvärejä.


Sitten on sekalainen setti, jossa on NDED:istä tilatut neon-geelit ja tummansininen sekä muutama glittergeeli jostain blogikirppikseltä. Niin ja vielä iihana thermogeeli, johon painoin sormella vähän, että sain värin vaihtelun näkyviin.


Lopuksi kaksi kiekkoa geelilakkoja. Tässä ekassa Fräulein 38:sta tilatut "helmiäisgeelit". Huonosti peittävä valikoima. Eivät ole olleet kovin kovassa käytössä.


Viimeisenä sekalaiset geelilakat, jotka lähes kaikki on ebaysta tuota hopeaglitteristä lukuun ottamatta, se on Fräulein 38:sta.


Sitten kynnet, joiden ranskiksen väri on suunniteltu asettelemalla kiekkoja päällekkäin. Kynsissä on peittävistä geeleistä tummempi vaaleanpunainen ja sen päällä glittergeeleistä keskimmäinen.


Kiekkoja tehdessäni yksi ajatus oli juuri se, että värin voi päättää juuri kiekkojen päällekkäin asettelulla tai tietysti valita suoraan jonkun värin. Purkeissa ei näe kunnolla, onko joku väri läpinäkyvä tai miten peittäviä ne on.


Tuossa alla nuo kaksi kiekkoa ja tietyt värit niistä päällekkäin:

7 kommenttia:

  1. Olipa kiva, selkeä postaus! Tykkäsin itse nuista NEON geeleistä :) Ite en juuri geelikynsiä ole harrastellut.. yhdet elämäni aikana olen tehnyt.. Pitäskö korjata asiaa, ettei taidot pääse ruostumaan niinsanotusti. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  2. ihania geelejä! neon geelit varsinkin on ihanan näköset! :)

    VastaaPoista
  3. Noi neonit on kyllä mun mieleen kans :)

    Mella: Ei kannata taitojaan ruostuttaa, varsinkin jos välineet on. Nyt vaan äkkiä kynsiä vääntämään!

    VastaaPoista
  4. Mukava postaus;)
    Käy kattoos mu blogi ja liity vaiks lukijaks ;)

    VastaaPoista
  5. hei miten ebaysta löysit noita paksumpia pigmenttisempiä värigeelejä? ite en mahda löytää millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin hakea sanoilla "uv gel solid color". Toi "solid" on se avain :) Ja kyl silti tarvii kattoo tarkkaan, että ei ole läpinäkyviä.

      Poista