Sivut

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Etusormen seikkailut -osa 1. Oodi Seche Vitelle

Etusormeni löin ja geelin siitä irti sain. Vahingossa. Oma kynsi säilyi pitkänä ja halusin sen pelastaa. Kynnen pinta oli irronnut geelin mukana, joten en siihen heti halunnut alkaa tehdä uuttakaan kynttä. Mikä neuvoksi? Tämä! Pitkä video, mutta mielestäni katsomisen arvoinen.

Kynsi siis oli hauras ja pitempi kuin koskaan etusormen luonnonkynsi ilman geelejä on ollut. Pelastusoperaationa laitoin kynteen aluslakan (GinaTricot), kaksi kerrosta värilakkaa (Oriflame Sky diver) ja kaksi kerrosta Seche Viteä. Tämä pläjäys vahvisti kynttä erinomaisesti. Suurimman eron huomasi, kun lisäsi toisen kerroksen SV:ä.

Todettuani kynnen kohtuullisen vahvaksi, päätin, etten tee kynteen uutta geeliä ennen huoltoa, eli se saa olla luonnontilassa n. 1,5 viikkoa. Aikomus oli lisäillä SV:ä kerros/päivä ja seurata kynttä. 1,5 viikkoa on mennyt ja kuvia riittää. Ohessa seurantakuvat.

Kynsi irtosi keskiviikkona. Ensimmäinen kuva on otettu torstaina. Värilakka on hieman vetäytynyt kärjestä ilmeisesti Seche Viten vaikutuksesta.


Toinen kuva perjantaina. Kärki on jo kulunut. Koko kynnen leiman tein torstai-iltana, bundle monsterin laatasta Konadin violetilla leimauslakalla. Leima ei meinannut riittää koko kynnelle, ovat vähän turhan pieniä.


Lauantain kuva. Vaihdoin lakat pe-iltana, koska kynsi näytti resuiselta, kärki oli paljaana ja oma kynsi alkoi kulua. Nyt kynnellä Wet 'n' wildin megalast E202A Break the ice 2 kerrosta, jonka päällä kerros SV. Sen ruttasin, kun oli pinnasta kuiva, mutta sisältä märkä. Liukuvärjäys siihen 2 flormarilla: U02 ja U28. Vielä kerros SV ja kärkeen kapea extrapläjäys. Koristelut kuten näissä kynsissä.


Sunnuntai. Kärki on jälleen kulunut paljon ja reuna irti. Eli lakka on irronnut vähän kynnestä, ilmaantunut!


Maanantai. En heti halunnut vaihtaa lakkoja, joten lisäsin vain sunnuntaina illalla kärkeen SV, tässä tulos..


Tiistai. Edelleen mennään samoilla lakoilla sillä poikkeuksella, että nyt kärki ei eilen illalla ollut niin kulunut, että olisi tarvinnut lisäilyjä. Lakkaus alkaa kyllästyttää, mutta se on vielä ihan hyvässä kunnossa (ainakin muissa kynsissä). Kynsi on alkanut liuskottua ja käyristyä lakan alla ja lakka on aika paljon irti. Lohkaisin siitä palan vasemmasta reunasta.


Keskiviikko. Eilen lakkoja vaihtaessa meinasi mennä hermo. Kahden SV-kerroksen jälkeen (ja pitkänkin kuivumisajan ~2h) kynsi oli ihan lörppä kärjestä. Ja kaiken lisäksi ihan kärki kului heti puhki miekkaillessa. Nyt tänään se on jo vähän kovempi, kun laitoin sipaisun SV kärkeen, tosin ihan kärki on jo uudestaan nakuna. Positiivista on, että viikko on mennyt ja kynsi on edelleen messissä. Lakkoja vaihtaessa kyllä taas huomasi, kuinka paperia se oikeesti on.


Torstai. Sama juttu kuin eilenkin, kärki paljas jne. En edes ehtinyt lisätä SV:ä, kun oli niin kiire öö nukkua päiväunia.


Perjantai. Eilen lisäsin kerroksen ja hetken kynsi oli ok. Tänään se on taas ihan kulahtanut kärjestä. Kynsi on alkamassa katkeamaan, vähän jo kärjestä kadonnut :/


Lauantai. Kunnon lohkeama, joka täytyi repäistä pois.


Sunnuntai. Nakukynsi! Nyt siihen tulee geeli. Laitan tähän soak offin ja muihin tulee tavalliset geelit. Koska tuo kynsi on niin huonossa kunnossa vielä, en halua kiduttaa sitä. Valitettava tuo lohkeama viime hetkellä. Joudun leikkaamaan pituudesta pois :/


Moni onkin jo osallistunut kuvakisaan, mutta vielä on tämä päivä aikaa, osallistukaa! :)

3 kommenttia:

  1. Meinasin lentää selälleni kun tuo videon nainen aloitti selittämisen xD

    VastaaPoista