Sivut

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Teemaviikon esittely

Olen tässä ihan salaa jo jonkin aikaa kasaillut teemaviikkoa ja vihdoin sain viimeiset kynnet valmiiksi sitä varten, joten huomenna se sitten alkaa, Hotels-teemaviikko!

Tämän teemaviikon idea sai alkunsa Harjavallassa. Reissulla Kuopiossa ollessani olin saanut idean kynsiin lakanoista. Odotin näkeväni Harjavallan Hotelli Hiittenharjun lakanat, mutta sain pettyä niiden ollessa valkoiset. Kuitenkin päivällisen syöminen pelasti kaiken. Aulassa oli jotain jännittävää, joten aloin heti miettimään, miten vastaavat kynnet voisi toteuttaa. Otin esineestä kuvan ja keksin, että kerään kuvia hotelleista, joissa vierailen ja teen kynsiä niistä inspiroituneena. Lopulta julkaisen teemaviikon.


Matkustan siis paljon sekä työni, että harrastukseni takia. Otan myös yleensä kuvia paikoista, missä yövyn. Näin ollen ei tarvinnut kuin vähän kaivaa kännykkää ja kameraa, niin jo löytyi kuvia, joista koostin loput teemaviikosta. Blogini ensimmäiseen teemaviikkoon pääsi mukaan seitsemän "yöpymispaikkaa" ympäri Suomea. Ja aloitetaan huomenna sieltä Kuopiosta, jossa vierailin jo tammikuussa. Kynnet tein tosin vasta helmikuun puolella, mutta kauan tässä meni.

6 kommenttia: