Sivut

torstai 29. joulukuuta 2011

Joululahjakynsilakkaa

Olin suunnitellut pistäväni värin tukkaan ja siivoavani, mutta huomaamatta olinkin tarttunut kynsilakkaan ja alkanut lakkaamaan kynsiä. Minkäs addiktiolleen voi.

Kokeilin äitin antamaa Opi-lakkaa. Mukavan peittävää ja nopeasti kuivuvaa on tämä. Silti tölväsin oikean käden pikkusormen kynnen nimettömään ennen kuin ehti kuivua kunnolla.

Kokopinkit kynnet tuntuivat tylsiltä ja hetken kuluttua (lue: lakan kuivuttua) lisäsin Sanna Tara Nail Artista saadut water decalsit. Päälle kerros MNY drying effect -lakkaa ja valmis :)


Näistä tuli melko keväiset. Siirtokuvilla saa kyllä hienoja kynsiä aikaiseksi. Voisin sellaisien ostoa harkita jossain vaiheessa, kun ostolakko päättyy. Toisaalta ostolakon aikana on tullut tajuttua, kuinka paljon kaikkea on jo valmiiksi. Enkä ole edes kaikkea omistamaani ehtinyt vielä kokeilla.


Mukava tuo makrolinssi. Aikasemmin käytin pääasiassa 50 mm objektiivia, jossa tarkennus oli 40 cm päähän. Oli muuten pikkusen kikkailua saada käsi väännettyä oikeaan asentoon ja kamera silmälle, välillä tyydyin jalustaan. 50 mm oli myös sata kertaa painavampi kuin tämä uusi. No jotain hyvää sanottavaa siitä kuitenkin on: aukko 1,4 mahdollisti hyvin blurrin taustan ja kuvien onnistumisen pimeämmässäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti