Sivut

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Testissä Fräuleinin geelilakka

Pari kynttä luovutti tähtensä nopeasti. Yritin liimata takaisin, mutten enää saanut pysymään. Kyseiset kynnet menivät rumiksi, joten poistin lakat. Olen himoinnut pari viikkoa sitten saapunutta Fräuleinin geelilakkaa jo sen pari viikkoa. Nyt oli aika testata sitä.

Koska tilaamani geelilakka oli hyvin hopeaglitterinen, en halunnut käyttää sitä koko kynteen, vaan pelkästään kärkeen. Tavoitteena oli tehdä ranskalainen manikyyri liukuvana, missä onnistuin ihan hyvin erikokoisten glittereiden ansiosta.


Geelilakan koostumus vaikutti aika tönköltä ja suti kömpelöltä. Kun vetäisi uudestaan samasta paikasta, mihin oli jo "lakkaa" laittanut, se lähti pois. Jouduin tököttelemään ainetta kynnelle. Kaksi kerrosta laitoin ja ylläri pylläri uunitusten jälkeen pinta oli tahmainen. Tästä ei siis ollut mainintaa purkissa. Ilmeisesti kaiken edellä mainitun + glietterien vuoksi pinnasta tuli möykkyinen. Jouduin hiomaan pinnan ja pistämään päällysgeelin.


Jos tätä käyttäisi pelkkänä geelilakkana, pitäisi olla hieman tarkempi noiden möykkyjen kanssa. Glitterit on kivan värisiä ja kivasti myös eri kokoisia, näyttää nätiltä. Ei tämä ihan turha ostos ollut :)

Vielä geelilakan speksit ja arvio:
  • Mistä: Fräulein 38 
  • Hinta + postikulut: 7,99 € + 1 €
  • Kooste testistä: 
    • Huonosti levittyvä aine ja kömpelö suti. 
    • Pinta jää tahmaiseksi. 
    • Paljon erikokoista ja hyvin kimmeltävää glitteriä.
    • Nätti!

4 kommenttia:

  1. Äsh, eli ei paljon positiivisempaa täällä :( Kokeilitko poistaa alkoholilla tahmaa? Mutta joo siis muuten näyttää kyllä ihan hyvältä, munkin olis pitänyt ostaa joku glitteri :D

    VastaaPoista
  2. Nyt kokeilin, kun sanoit. Kyllä se vähens tahmasuutta näköjään :)

    VastaaPoista
  3. Hmm, onkohan niillä vaan ohjeissa moka?

    VastaaPoista
  4. Luultavasti. Jäänyt vaan pois tuo tjsp...

    VastaaPoista